VALO

Minulla on sormus jonka olen saanut iso-äidiltäni. Aina kun katson sitä tai pidän sitä sormessani niin muistan ne viisaat sanat ja neuvot elämässä. Olen onnellinen että minulla on aivan upeita ihmisiä ympärilläni joilta olen oppinut valtavan paljon. He tukevat ja rakastavat minua kaikessa mitä teen ja mitä olen.

Haluan tällä korulla tuoda saman tunteen muille. Haluan että kun ihmiset katsovat koruani he saavat siitä rohkeutta ja voimaa uskoa itseensä ja omiin unelmiin. Haluan että he oppivat rakastamaan itseään juuri niin kuin ovat. Koska olemme sen arvoisia naisia.

Hinta 297€

Valo -korusarjan muotoilu viestii naisten vapaudesta, oman kehon arvostuksesta sekä sen rohkeasta ilmaisemisesta.

Valo -korut henkii jotain merkityksellistä ja henkilökohtaista, ajatus voimaannuttavasta symbolista, asiasta joka pitää jalat maassa ja muistuttaa kantajaansa tärkeimmästä, ihmisestä itsestään.

Valmistettu 925 hopeasta.